
Jyväskylän partiolaiset ry valitsee 5.11 syyskokouksessa kaudelle 2021-2023 2 kappaletta hallituksen rivijäseniä sekä puheenjohtajan että varapuheenjohtajan.
Pesteistä kiinnostuneita toivotaan ottamaan yhteyttä Aku Maukoseen.
Tässä juuri sinulla on loistava mahdollisuus päästä määräämään Jyväskylän partiolaiset ry:n suuntaa seuraaville vuosille ja tulevaisuudelle.
Pestikuvaukset:
Hallituksen jäsen
Pääset hallituksen jäsenenenä vaikuttamaan Jyväskyläläiseen partiotoiminnan suuntaan aitiopaikalta.
Pääset ideoimaan ja toteuttamaan aluejärjestön toimintasuunnitelmaa yhdessä hyvän joukon kanssa.
Pääset vaikuttamaan hallituksen kokouksissa, joita järjestetään noin 10 kertaa vuodessa.
Pääset rakentamaan haluamiasi partiotapahtumia, koulutuksia, retkiä, varainkeruuta ja muita tilaisuuksia yhdessä tuttujen ja entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa.
Saat vastuuta 1400 jäsenen organisaatiossa ja pääset myös edustamaan heitä kaikkia monenlaisissa tilaisuuksissa aina jäsenlippukuntien omista tapahtumista eri yhteistyökumppaneiden tilaisuuksiin asti.
Saat haasteita, kokemusta ja kontakteja, joista on sinulle paljon arvokasta hyötyä tulevaisuudessa. Hallituksen jäsentä hallitustyössään tukee muun hallituksen lisäksi hallituksen puheenjohtaja yhdessä varapuheenjohtajan kanssa. (Käytössänne on myös kokenut mentoripari auttamassa tarpeenmukaan.)
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
Puheenjohtajapari vastaa 1400 jäsenen partio-organisaation halllinnollisista asioista ja toimintasuunnitelman toteuttamisesta ja arvioinnista.
Puheenjohtajaparin vastuulla on yhdistyksen talouden ylläpito, pitäen sisällään talousarvion suunnittelemisen ja seurannan.
Puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana pääset vaikuttamaan Jyväskyläläiseen partiotoimintaan aitiopaikalta yhdessä hyvän joukon kanssa.
Edustatte sekä hallitusta että kaikkia yhdistyksen jäseniä omien jäsenlippukuntien ja yhteistyökumppaneiden tapahtumissa ja eri foorumeissa.
Puheenjohtajapari jakaa nämä vastuut omien osaamisiensa ja resurssiensa mukaan. Vastuunjaon suunnittelemisessa teitä auttaa nykyinen puheenjohtajapari (sekä käytössänne oleva mentoripari).
Puheenjohtajana toimit järjestösihteerin esihenkilönä ja yhdistyksen kasvoina, sekä vastaat yhdistystoiminnasta ja sen sulavasta jatkuvuudesta. Tässä työssä sinua auttaa varapuheenjohtaja.
Kuva: Atte Kesti/ J-SP